Jotain päivitystä viime kertaiseen. Aloitetaan Jerestä.
Jere voi hyvin. Olen lisännyt sen liikuntaa - määrää ja laatua - viikottain. Uuden jutun myötä sillä selkeästi lihakset kipeytyvät, mutta pitkät torkut ja lihashuolto toimivat ja kuviot voidaan toistaa. Työelämä valitettavasti haittaa vahvasti arki-iltojen liikutteluun kulutettavissa olevaa aikaa (kun olisi ne pari muutakin hörhelöä), joten arkisin ei niinkään jahdata liikunnan määrää vaan laatua ja lähinnä monipuolisuutta. Pimeät illat haittaavat myös vahvasti lumikenkäilyä, joten se on jäänyt viikonloppuspesialiteetteihin. Arki-iltaisin tehdään vetovyö-lenkkiä husky-valjaissa, hölkötellään ravia auton mukana tai muuten vain vapaamuotoista liikuntaa metsäautotiellä. Viikonloppuisin voikin sitten hyödyntää lumikenkiä ja tämän talven ah-niin-ihanaa lumenpaljoutta. Joko mennään rämpimällä tai sitten rauhallisesti ja huolellisesti askeltaen korkeilla askelilla miltei upottavassa-muttei-ihan maastossa. Mikäänhän ei ole niin hubaa kuin keppien perässä säntäily korviin asti upottavassa lumihangessa. Saimme jopa fyssariltamme kiitoksia, että on niitä lihaksia-kin...
Entäpä sitten lauman virallinen höyhhenpää, touho, sinkoilija, sätkijä, pomppukone, marakatti elikkäs Japi. Japilta poistettiin kohtu pari viikkoa sitten ja se kirjaimellisesti joutui olemaan sisäkoirana kunnes sai tikit pois. Sillä ei ollut mitään tekemistä, ei sitten niin mitään ja kaikkea se koetti kovasti keksiä. Tikit lähti toissapäivänä ja Japi pääsi takaisin tarhaan heti ensimmäisenä arkiaamuna.
Maxilla on ollut puolestaan hyvä vaste lääkitykselle. Se on selkeästi liikkuvaisempi ja sen takapään liike ei ole niin honteloa kuin mitä se oli. Toki se rapsauttelee takavarpaitaan edelleenkin liikkuessaan eikä sen sairaus mihinkään ole kadonnut tai välilevytyrät parantuneet, mutta olisin vahvasti siinä näkemyksessä, että sen elämän laatu on kokenut positiivisen piristysruiskeen. Saa omasta puolestani olla vaikka loppuelämänsä tällä lääkekuurilla.
Jatkan tarinointia kun tulee lisää tarinoitavaa...