JERE

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Jere, Jere-Petteri, Uskollinen... Alla olevassa kuvassa Jere on niin oma itsensä kun vain pystyy. Neljä jalkaa tukevasti maassa ja katse kirkkaan uteliaana eteenpäin. Niin kerrassaan surullista, että 6,5-vuotias koira, jolla piti olla ura ja kokeita edessään joutuikin kasvotusten, tai kirsutusten, aivan toisenlaisten koettelemusten kanssa - miten pysytellä vielä muutama vuosi hengissä. 


Jeren päivittäiseen elämään kuuluu lenkkien ja kevennetyn ruokavalion lisäksi runsaasti monipuolista liikuntaa. Perheeseemme tuli vuosi sitten uusi jäsen - Gyp vom Marchgraben "Kibe" - Itävallasta ja se on tuonut paljon lisää liikuntaa myös Jeren elämään. Hyvä niin. Hieman pitää himmata lenkeille lähdössä, ettei JP aivan intoudu viitapiruna säntäilemään. Sillä on nimittäin hieman takajalkojen hermotuksessa viivettä ja nopeat pysähdykset ja suunnan vaihdot ovat hivenen "haasteellisia". Jere saa edelleen päivittäin MSM/Glukosamiini-annoksensa ja puolen vuoden välein Cartrophen-kuurin. Viime kesän jälkeen se on päässyt säännöllisesti 4-6 viikon välein Markus Laioksen käsittelyyn. Markus on kyllä taivaan lahja meille rauhallisuudellaan ja maanläheisillä ajatuksillaan ja rohkaisuillaan. Voin suositella häntä lämpimästi !!!

Jeren vaivat ovat hivenen vaihdelleet. Kaikki tässä kirjoittamani on puhtaasti spekulaatiota eikä sitä ole edellisen kirjoituksen jälkeen tähän päivään mennessä käytetty röntgenissä. Röntgenkuvan tulos ei mitään muuta. Se ei saa sillä lippua sateenkaarisilloille eikä kirurgin pöydälle. Sen elämään kuuluisivat edelleen kuvien jälkeenkin säännölliset ja monipuoliset lenkit ihan niin paljon kun se vain itse haluaa mennä ja töhätä. Tämän sanottuani voin kyllä todeta, että samalla kun vien Kiben Kankaanpäähän virallisiin lonkka-, kyyner- ja selkäkuviin, Jerestä otetaan myös kuvat. Kuvat ottaa ell, johon luotan kuin harmaaseen kiveen ja kuvaustulosten perusteella Markuksella on hieman fakatietoa hoidon jatkoon kuin mitä omien käsiensä kautta saa tuntemuksia. Jerellä on todennäköisesti kehittynyt polviin nivelrikkoa ja luupiikkejä. Ihme ja kumma jos ei olisi. Myöskään Jeren selkä ei ole kunnossa, josta kielii sen takajalkojen refleksien hitaus. Mitä, kuinka vakavia ja miten paljon, ei tietoa, vielä.



"Every once and a while a Dog enters your life and changes everything." - Unknown -

torstai 22. marraskuuta 2012

Pitkäkin matka taittuu joskus...



Mitäs tässä kuvassa tapahtuu? Jere suorittamassa IPO-koetta. Matka on ollut pitkä, mutta joskus se työ palkitaan. Tosin ei tuo Jere voinut sitten tässäkään päästää helpolla vaan ajoi toisinaan hulluuden partaalle. Jeren motto on selkeästi: "Ei sitten hötkyillä." Se kyllä tekee asioita, mutta omaan tahtiinsa. Toisinaan jopa verkkaisesti. Vuoden aikana on tosin tapahtunut paljon positiivistakin...

Aloitetaan A:sta eli jäljestämisestä. Syksyn BSP:ssä Annenhof -kennelnimellä kasvattava Anne Posch kertoili kun tuskailin tuon "jälestelyä", että eipä tuo Jeren isäpappakaan ollut raponen jäljestelijä. Sanoin Annelle, että olisin oikein mainiosti voinut elää ilman tuotakin tietoa. Jonkun häslingin olin onnistunut Jeren kanssa aikaansaamaan. En ole täysin kyennyt analysoimaan mikä sen kämmin lopulta oli aiheuttanut. Se mitä tapahtui oli, että Jeren jäljelle lähtö aina ensimmäiselle esineelle asti oli hyvin epävarmaa. Sitä sai rohkaista kerta toisensa perään ja aina se vain nosti nenänsä maasta ylös ja peruutteli jalkoihini varsin epävarmana. Kikka kakkoset, kolmoset, neloset ja ... seitsemättoista tuli testattua ilman pysyvää ratkaisua kunnes sitten löysimme sateenvarjon. Sen sijaan, että olisin äänellä antanut sille pakotetta jatkaa jäljestämistä, annoin sateenvarjon kärjellä hyvin kevyen näpyn sen takalistolle. Kevyt tarkoitti todellakin kevyttä. Ja se riitti. Kolmen toiston jälkeen se ymmärsi, että pään nostelu ja peruuttelu ei ole henkilökunnan mielestä cool ja etenkin kun jäljen päässä oli Maailman Paras Pallo, se varmistui ja osoitti toisinaan erinomaistakin jälkityöskentelyä. Noh, sitten tuli WUSV -reissu Itävaltaan viikko ennen koettamme. Reissun jälkeen menin pellolle ja niinhän se tauon aikana oli "hoksannut", että jäljestämisen syvin olemus löytyy jäljen päästä --> MAAILMAN PARAS PALLO ja esineet siinä välillä ovat aivan hukkakauraa. Se siis aloiti esineitten ylikävelyn. Aikaa oli viikko, joten en halunnut riskeerata sen löytynyttä halukkuutta jäljestykseen vaan eikun upporikasta ja rutiköyhää pelaten kokeeseen. Vaikka treeneissä olin sateenvarjolla näpäyttänyt sen ilmaisemaan esineen se kyllä varsin komeasti käveli kokeessa molempien esineitten yli. Jäljestys itsessään oli kohtuullisen mallikasta. Lopputulos Ihan Kiva 74p = 4 plussa plop-plop -pistettä.



Noh, sitten se B. Uskon Jeren kanssa käyttämääni koulutusmetodiin täysillä. Tosin, valmistautuminen sen kanssa on sitten aivan toista kuin oli ollut Maxin tai Petunian kanssa. Noh, nythän tiedän. Suurin ongelma oli, että se kyllä suorittaa kaikki noudot. Ei mitenkään rakettina, mutta se ei mälvää kapulaa, hyppää koskettamatta esteeseen molempiin suuntiin ja menee A-esteenkin yli molempiin suuntiin. Tosin se lähti treeneissä aikaisintaan toisella tai kolmannella+vartaloavulla. Tein tietoisen päätöksen ja annoin sille kokeessa vartaloavun joka käskyn yhteydessä. Kyllähän se oli varsin epävarma, että tietääköhän henkilökuntakaan ihan täysin mitä siellä tottiskentällä pitäisi tehdä mutta suoritti joka tapauksessa. Se ei istunut, noudot olivat mitä olivat ja eteenmeno hienosti kaartaen noutoesineille (se ei siis mitenkään inhoa noutoa...). Lopputulemana jälleen Ihan Kiva 71p = 1 plussa plop-plop -pistettä.


Sitten se Hannunkin suuresti ihmettelemä C-osio. Hannu sanoi, että jos joku olisi keväällä sanonut, että Jere suorittaa vielä hyväksytysti IPO-kokeen, hän olisi nauranut päin naamaa. Treenit olivat sujuneet nousujohteisesti. Sen ongelmahan ei ole etteikö se haluaisi purra. Päinvastoin. Purut on ihan parasta mitä se tietää ja varsinkin jos pääsee vääntämään maalimiehen kanssa. Kaikki muu siinä välissä onkin sitten aivan hanurista, kuten hallinta tai piilon kierto tai joku sivukuljetus - Katin Kontit !!! Se kyllä pääosin antoi ohjata itseään treeneissä vaikka toisinaan oli hieman tahmeaa, mutta koin korvattomuuden olevan meidän tapauksessa enemmänkin Happy Problem. Sen verran osasin itse kämmätä, että tarkoituksenani oli "järjestellä" meidät suorittamaan toisena, jotta Jere näkisi yhden suorituksen ja saisi siinä tarvitsemansa hetsin. No, onnistuinkin saamaan meidät sitten ensimmäiseksi. Jere oli yllättävän pirteä ja halukas hommiin. Se kiersi 5-piilon ja aloitti 6:lla kohtuullisen hyvin vartioinnin. Ei edes hypännyt Hannun syliin. Se antoi todella hyvin ohjata itseään yksillä käskyillä ja ilman suurempaa kanitusta piilolta pois ja pakopaikalle. Hetsaamattomuus näkyi kyllä siinä, että jos se olisi yhden suorituksen nähnyt se olisi ollut todennäköisesti energisempi ja tuo olisi näkynyt, etenkin sen iskuissa. Toisaalta se keksi nyt kokeessa paon estämisessä, ettei ihan ensimmäisellä käskyllä pidä irroittaa. Ensimmäistä kertaa jouduin antamaan sille ylimääräisen käskyn, jota se sitten kuitenkin totteli. Hieman hankaluutta poistua vartioinnista ja siirtymisessä pitkään liikkeeseen. Pitkässä liikkeessä se hyppäsi hienosti (!!) ja teki tahmean irroituksen ja vielä tökki päälle. Kaikkien teknisten virheitten kera ja hieman laiskahkoista kiinnikäymisistä huolimatta se teki täydet otteet ja se puri voimakkaalla ja rauhallisella otteella. Se antoi hieman kuormituksen vaikuttaa itseensä, joka ei näkynyt, mutta kuului murinana. Ote puolestaan parani. C-osasta oli kaiken kaikkiaan ilahtunut. Lopputulos Hyvä 84p.

Tavoite täyttyi 74-71-84 --> IPO1 !!!

Tämän jälkeen pitkä talvi on hyvää aikaa latailla akkuja ja treenailla mahdollisuuksien ja voimien mukaan. Puruissa nupit kaakoon, tottiksessa paluuta perustekemiseen ja jälki, noh, kiillotellaan jälkipaalu ja rasvataan liina.

Muutoin on haku jo käynnistynyt. Hakusessa on pikkusisko/-veli Jerpalle ja Jampulle...
    

torstai 10. marraskuuta 2011

Meillä on siis TOIVOA ...


Jere poseeraa syystöiden tohinassa kukkaispoikana komeamaksaruohopensaiden reunalla. Yllättävän vaikeaa on saada pidettyä innokas apupoika poissa kukkapenkistä, jonka suurinta hupia on ottaa henkilökunnan nakkelemia rikkaruohotuppoja kiinni. Ja aina välillä niitä ei malteta odottaa lentävän vaan losautetaan henkilökunnan kädestä...

Syksy meni varsin rivakasti ja tällä hetkellä 11.11.2011 olemme vahvasti laittamassa kauden laskusiivekkeitä alas ja aloittelemassa talven yli kestävää talvitaukoa. Tavoitteena talvitauolla on oppia joitain hassunhauskoja leikkejä ja liikkua runsaasti.

Terveyspuoli on pysynyt Jerellä hyvänä. Se saa jatkuvasti lisäravintona orgaanista MSM:ää sekä puhdasta glukosamiinia 1,25 tl/pv. Purutreenien aloituksen yhteydessä sillä oli hetken aikaa havaittavissa selän jäykkyyttä, mutta se meni ohi parin kerran jälkeen hieromalla itsse. Se ei ole ontunut laisinkaan, se ei himmaile tekemisiään ja liikkuu tarvittaessa melko rivakastikin. SE tosin vaatii hyvän motivaation, mutten usko tällä olevan polvien kanssa mitään tekemistä. Ei se laiskanpulskea ole, mutta selkeästi välttää turhan hien pintaan ottamista ellei se jollain tavoin edesauta sitä itseään.

Peltojäljellä saimme taidokkaasti solmuuntuneen tekemisen takaisin mallilleen ja ensi vuoden aiheena on, kaikesta huolimatta, myös muiden kuin heinäalustan hallitseminen jälkialustana. Myös joitain tarkennuksia tekniseen tekemiseen tulee tehdä ja huolehtia ennen kaikkea vietistä.

Tottelevaisuudessa se ei edelleenkään ole sähäkkä eikä sitä sellaiseksi saakaan. Se tosin on mielestäni heti alusta lähtien aktiivinen, se haluaa tehdä asiat oikein ja malttaa kuunnella. Ollaan jopa hypitty hyppyestettä sekä A-estettä. Vahva aatokseni on, että henkilökunta on itse suurin blokki hyppyesteen kanssa. Nimittäin hirvittää aivan kamalasti jo ajatuskin Jeren hyppäämisestä. Suunnitelmat on hyppynoutojen osalta plakkarissa ja nyt voi vain toteuttaa :-)

Puruissa tehtiin muutamia metsätreenejä ja siirryttiin kentälle. Jere pääsee melko nopeasti kohtuulliseen haukkurytmiin ja puree aina kun vain saa mahdollisuuden. Puru on sen ehdottomasti paras vahvuus. Se puree täydellä ja lujalla otteella ja tulee puruun erittäin hyvällä iskulla. Ennen leikkauksia se vielä oli riittävän innokas ja hyppäsi tarvittaessa puruun, mutta nyt se kyllä ensisijaisesti yrittää lähinnä varvistaa, mutta tässäkään tapauksessa kyseessä ei liene mitään polvien kanssa tekemistä vaan tässäkin tapauksessa siellä toisessa päässä. Se nimittäin kyllä hyppää, jos niikseen tulee.

Sitten itse asiaan. Syy miksi kirjoitin tämän kirjoituksen otsakkeeksi: "Meillä on siis TOIVOA..." liittyy eiliseen iltalenkkiimme. Lenkkimme varrella asuu tuttu perhe, joilla on 9kk ikäinen sileäkarvainen mäyräkoira, Rolle nimeltään. Rolle oli päässyt henkilökuntansa seuraksi konehalliin, josta se oli omatoimisesti luikahtanut muualle ja tuli iloisesti viipottaen meitä vastaan maantiellä !!! Tunnistin Rollen ja sanoin Jerelle, että tuo on vietävä kotiinsa ettei se jää auton alle. Jere ei tunnetusti ole toisten koirien ystävä tai edes hyväksy niitä, mutta Rolle vain tuli ja teki Erittäin Selkeät Alistumiseleet. Jere sanoi sille pari kertaa "PÖÖ!", mutta Rolle ei antanut periksi vaan tuli vain. Jere antoi sen nuuskia itseään ja seisoa jökötti kuin puujumala eikä enää tehnyt eikä sanonut mitään. Lähdettiin hissukseen kulkemaan kohti Rollen kotia ja Rolle oli aivan uunituoreen idolinsa pauloissa kun sen omistaja tuli etsimään konehallista omille teilleen livahtanutta nuorukaista. Sanoin Rollen ihmiselle, että pelottaa antaa Jeren "leikkiä" Rollen kanssa kun se saattaa mennä rikki jos Jere lotaisee sitä tassulla päähän. Tuohon Rollen isäntä sanoi, että anna mennä vaan, oppiihan olemaan. Jere oli niin Äijä, kun se sai olla The Orkesterinjohtaja.

Loppulenkki menikin aivan tuuletellessa, että ehkä me joskus vielä voidaan olla kuin normaalit eikä tarvitse kulkea silmät selässä ja pelätä toisten koirien puolesta.

torstai 4. elokuuta 2011

Päivitystä kerrakseen

Edellisestä päivityksestä onkin kulunut jo useampi kuukausi ja tällä välin on ehtinyt tapahtua jos sun vaikka mitä.

Alkuun surullisia uutisia. Maxin sairaus eteni vaikeaksi. Lopun alku tapahtui toukokuun puolessa välissä sen lähdettyä pupun perään omalta pihalta. Vietissään kun oli, niin saaton vain katsella kauhun sekaisin tuntein sen hyppimistä ja pomppimista ojien ja puunrunkojen yli. Muutaman minuutin jälkeen se tuli takaisin ja oli erittäin kivulias. Se köyristi selkäänsä voimakkaasti eikä varannut takajaloilleen lähes laisinkaan. Neurologi oli ohjeistanut tämänkaltaisissa tilanteisiin totaalilevon ja rimadyl-kuurin. Viikon kuluttua se olikin palautunut lähes alkutilaan. 1.6. oli alkukesän ensimmäisiä kuumia päiviä ja vein koirat illalla uimaan, kunkin yksitellen Enäjärven venevalkamaamme. Päästin Maxinkin lutraamaan ja se olikin mielellään vedessä. Noin viiden minuutin uinnin jälkeen kutsuin sitä pois vedestä, mutta poistulo jäi yritykseksi. Sen takajalat eivät enää kantaneet. Se yritti ja oli melkoisen ihmeissään mitä tapahtui kun jalat eivät totelleetkaan. Nostin sitä vyötäröstä ja sain autettua sen 50 metrin päähän autolle ja kärryn sijaan nostin sen suoraan auton takaluukkuun ja ajoin kotiin. Jätin Japin ja Jeren kotiin ja soitin Vihtiin omaan eläinlääkäriimme klo 20. Sinne ei enää saanut aikaa mutta kunnan päivystävä pyysi tulemaan välittömästi. Maxi pääsi kivuistaan omassa turvallisessa ja rakastamassaan paikassa oman ihmisen auton takaluukussa. Maxin tuhkat ripoteltiin Petunian ja Nikon luokse Högsåran rantaveteen 30.7. Suru on edelleen suuri.




Jeren treenaaminen alkoi aluksi varovaisesti tottelevaisuusharjoitteiden kertailulla pääsiäisenä. Oli sillä jotain jäänyt mieleen. Myös jälkipuuhat aloitimme lumien sulattua sitten loppujen lopuksi.
Treenaamisen aloituksen jälkeen kuten myös kaikenlaisen muunkin rasituksen jälkeen se oli usein selästään jäykkä ja ontui paljon. Käytin sitä usein fyssarilla ja hieroin sitä itsekin. Kunnon huoltoreseptiä ei oikein tuntunut löytyvän ja se oli kovin usein muutaman päivän lepokuurilla, jolloin se sai myös Rimadyliä. Töissä tuli puheeksi eläinten nivelten huolto ja kuulin saksalaisesta nettikaupassa myytävistä hevosille tarkoitetuista lisäravinteista. Erityisesti orgaaninen MSM sekä puhdas glukosamiini kiinnittivät huomioni. Niimpä sitten Arthroflexin loputtua löysin itseni kyseisestä webbikaupasta ja tilasin kyseisiä tuotteita itselleni. Hintaetu oli huomattava. 1 kg MSM:ää ja 2 kg puhdasta glukosamiinia kustansivat rahdin kera noin 100€. Huomioitavaa on, että 400g Arthroflexiä apteekissa maksaa 52€. MSM/Glukosamiini-sekoituksen riittävyys on suurin piirtein samaa luokkaa Arthroflexin kanssa. Eikä kyseessä ole pelkästään kukkaroystävällinen etu vaan myös noin viikko tämän uuden lisäravinnon syöttämisen jälkeen Jeren kaikki jäykkyydet ja ontumiset loppuivat. Se on tosin sanottava, että joko sillä on syvälle syöpynyt kipumuisti tai sitten sen oikea polvi on vain kertakaikkisen jäykempi kuin vasen, koska se käyttää takajalkojaan hieman eriparina.

Jeren suojeluharjoitukset aloitimme myös. Sillä oli hyvin pehmeä alku päästen LeidiPurujen kanssa tutuiksi edeten aina niin, että nyt kesälomareissulla OG Neuenhagenin oma maalimies Nico Wrobel teki sille jo hyvinkin "oikeilta" suojeluharjoituksilta näyttäviä treenejä. Vielä kun saamme uutukaisella kotikentällämme moottorin hyrskytettyä käyntiin, niin siinähän sitä on jälleen kädet täynnä töitä.

Harjoitusten lisäksi Jere "joutui" mallipuuhiin. Kiitos Piret kärsivällisyydestäsi :-) ja Tina kuvaamisesta !!!
"Mikä ihmeen Malli Poika?? Kyllä mä teille näytän mallia... !!"

"Sinnikäs tuo ihminen remmin päässä. Pitäiskös asettua ni loppuis tämäkin höykyytys..?"


"Ai näin päin. Kah, tuolla se henkilökunta heiluukin..."


"Sit et Varrrpppina koske mun varpaisiini..!!!! Muuten tulee Ärri Purri !!!"


"VOI LUOJA TÄTÄ AKKOJEN HAPATUSTA !!!"


"Onks nyt hyvä? Pääseeks syömään? Saaks mennä haistelee peffoja?"

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Liikunta olkoon ilomme..

Jotain päivitystä viime kertaiseen. Aloitetaan Jerestä.
Jere voi hyvin. Olen lisännyt sen liikuntaa - määrää ja laatua - viikottain. Uuden jutun myötä sillä selkeästi lihakset kipeytyvät, mutta pitkät torkut ja lihashuolto toimivat ja kuviot voidaan toistaa. Työelämä valitettavasti haittaa vahvasti arki-iltojen liikutteluun kulutettavissa olevaa aikaa (kun olisi ne pari muutakin hörhelöä), joten arkisin ei niinkään jahdata liikunnan määrää vaan laatua ja lähinnä monipuolisuutta. Pimeät illat haittaavat myös vahvasti lumikenkäilyä, joten se on jäänyt viikonloppuspesialiteetteihin. Arki-iltaisin tehdään vetovyö-lenkkiä husky-valjaissa, hölkötellään ravia auton mukana tai muuten vain vapaamuotoista liikuntaa metsäautotiellä. Viikonloppuisin voikin sitten hyödyntää lumikenkiä ja tämän talven ah-niin-ihanaa lumenpaljoutta. Joko mennään rämpimällä tai sitten rauhallisesti ja huolellisesti askeltaen korkeilla askelilla miltei upottavassa-muttei-ihan maastossa. Mikäänhän ei ole niin hubaa kuin keppien perässä säntäily korviin asti upottavassa lumihangessa. Saimme jopa fyssariltamme kiitoksia, että on niitä lihaksia-kin...

Entäpä sitten lauman virallinen höyhhenpää, touho, sinkoilija, sätkijä, pomppukone, marakatti elikkäs Japi. Japilta poistettiin kohtu pari viikkoa sitten ja se kirjaimellisesti joutui olemaan sisäkoirana kunnes sai tikit pois. Sillä ei ollut mitään tekemistä, ei sitten niin mitään ja kaikkea se koetti kovasti keksiä. Tikit lähti toissapäivänä ja Japi pääsi takaisin tarhaan heti ensimmäisenä arkiaamuna.

Maxilla on ollut puolestaan hyvä vaste lääkitykselle. Se on selkeästi liikkuvaisempi ja sen takapään liike ei ole niin honteloa kuin mitä se oli. Toki se rapsauttelee takavarpaitaan edelleenkin liikkuessaan eikä sen sairaus mihinkään ole kadonnut tai välilevytyrät parantuneet, mutta olisin vahvasti siinä näkemyksessä, että sen elämän laatu on kokenut positiivisen piristysruiskeen. Saa omasta puolestani olla vaikka loppuelämänsä tällä lääkekuurilla.

Jatkan tarinointia kun tulee lisää tarinoitavaa...

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Maxin kuulumisia

Maxi siis läpikävi magneettikuvat eilen ja diagnoosina on välilevyrappeuma. Sillä on jo viisi rappeutunutta välilevyä, joista jo kolme on aiheuttanut jonkinasteista pullistumaa. Pahin ei yllättäen ollutkaan ristiselässä vaan rintarangassa. Leikkausta sille ei edes suositella vaan lääkityksellä saadaan mahdollinen pehmytkudoksissa oleva tulehdustila aisoihin ja seurataan tilannetta. Niin kauan kun se on nykyisenkaltainen höntyilijä, vilkas, pirteä, iloinen, touhuilija, leikkisä, leikinhaluinen ja haluaa liikkua se saa viettää tupakoiran elämää ja liikkua sydämensä kyllyydestä haluamallaan tavalla. Kun tuo tahto sammuu tai sairaus etenee pahemmaksi, tulee sen aika lähteä.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Voe voe...

ei tiedä taas pitäiskö itkeä vaiko jo nauraa vaan tälle. Kannattais varmaan lopettaa tää riivatun harrastus kun ei vaan onnistu sitten millään.

Aamulla oli klo 08 aika sekä Jerelle että _ylläripylläri_Maxille. Jerellä oli 2kk kontrolli ja Maxin vientiä ei kauempaa voinut oikein vetkutella. Aloitetaan niistä hyvistä uutisista. Jerellä on kaikki hyvin. Sillä on polven luutuminen lähes täynnä, ruuvit ovat hyvin "täyttyneet" ja kaikki näyttää siltä miltä pitääkin. Kuukauden päästä päästään takaisin normielämään. Jos vaikka aloitettaisiin todeloisilla kaikkien lenkitysten ohessa...

Sitten se huono uutinen, jota olin aktiivisesti yrittänyt olla a-näkemättä, b-ottamatta työn alle. Maxilla on selkää poppaillut jo jonkun aikaa. Sen 2,5 vuotta sitten tapahtuneen luunsyönti-episodin yhteydessä todettu spondyloosa oli alkusoittoa tälle päivälle. Se on ollut välillä kivulias ja välillä taas ihan hyväkin, kuten spondarissa yleensä on. Sillä on ollut suunta huonompaan vähän kerrallaan. Pieniä asioita, mutta kuitenkin tarpeeksi, että olen kiinnittänyt huomiota. Olen yrittänyt sanoa itselleni, että se on vaan se spondari ja ottanut Maxin viereen nukkumaan.

Sen päiväkirjaan merkittiin tänään: "STATUS: Asentotunto heikentynyt molemmissa takajaloissa, mutta erityisesti oikeassa. Molemmat lonkat hyvin extensioon ja oikeassa mahdollisesti vaste ääriasennossa. Ei muita löydöksiä molemmissa takajaloissa. Kuvattava ristiselkä. "

Tuomio: "RTG: Alkavaa spondyloosia alkulannerangassa, mutta päähuomio kiinnittyy L7-S1 joka myös ap-kuvassa muuttunut. Suositellaan magneettitutkimus diagnoosin saamiseksi (selkäydinrappeuma vai L7-S1 syndr.) Tämän jälkeen päätös toimenpiteistä."

L7-S1 syndr tunnetaan myös nimellä CES. Sillä oli pitkin rankaa luupiikkejä, erityisesti lannerangan ja 7. selkänikaman välissä oli huomattavan suuret. Sen 5. ja 4. nikama olivat kääntyneet oikealle niin, että kumpainenkaan okahaarake ei ole kohtisuoraan ylöspäin kuten pitäisi.

Maxin magneettikuvausaika on 28.12. klo 14...