JERE

tiistai 25. toukokuuta 2010

Von Der Uimamaisteri






Uiminen on siis kova juttu ja mitä ilmeisimmin myös ihan mieluista. Juha toi duunistaan käytöstä poistetun kuivapuvun mulle ihan ikiomaksi, joten ei tarvitse itse kastua tai mennä palelluttamaan kinttujaan kylmään ja märkään veteen. Meillä on hyvin lähellä Enäjärven "vierasvenesatama", jossa on hyvä hiekkapohja. Siellä pääsee ainakin vielä toistaiseksi hyvin uimaan eikä kalakalletkaan vaikuta harmistuneilta Jerpan polskimisista.




Käytiin myös ensimmäisen kerran ihan ohjatussa vesiterapiassa. Sessio kesti kokonaisuudessaan tunnin, jossa oli puolisen tuntia fysioterapeutin käsittelyä ja puolisen tuntia vesialtaassa hölkkäilyä. Sessio oli itsessään hyvä. Fysioterapeutti oli hyvä ja juoksumattotreeni ok, mutta paikka itsessään oli hieman ikävä ja en kovin mielelläni sinne halua uudelleen viedä Jereä. Pitäisi löytää vaihtoehtoinen paikka... Juoksumattohässäkkä ei ollut Jeren suurinta huvia, mutta ei se mitään paskahalvaustakaan saanut tai kokenut mitään suurempaa paniikkia. Ilme paljasti kuitenkin, että ihan kaikkia keksintöjä ei ehkä tarvitsisi kokeilla. Se yritti vain kerran nousta paljusta pois, mutta kun sen nousupyrkimyksen esti ja matto lähti liikkeelle, se hieman ihmetteli moista, mutta jäi tallustelemaan kiltisti. Kun vesi lähti pikku hiljaa nousemaan varpaille, Jere nosteli hieman huolestuneena jalkojaan, että täällähän on vesivahinko. Kun vesi vain nousi ja nousi, se taisi vain todeta, että jahas kupletin juoni on tämä. Hölkkä oli sen verran pitkä ja raskas, että Jere oli melko väsynyt poika koko loppupäivän. Päästiin lähtemään sieltä suoraan kotiin eikä tarvinnut enää kurvata toimiston kautta.



Sääksissä on myös yksi paikka, jossa käymme ja jossa on erinomainen pohja ja ihan riittävän pitkä rantaosuus, jossa Jereä voi kahlauttaa hetken aikaa kytkettynä ja kahluun jälkeen voi nakella sille hetken keppiä ja se pääsee kunnolla uimaan. Uiminen on kyllä todellinen pelastus Jeren aktiviteettitason himmaajana, koska sillä loppuisi tekeminen muutoin aivan kesken.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Pientä valon kajoa näkyvissä

Terveisiä ensimmäiseltä kontrollikäynniltä :-)

Tänään on kulunut n. 2,5 viikkoa leikkauksesta. Meillä oli aika klo 09 ja olimme hyvissä ajoin paikalla. Odotushuone oli melkoisen tyhjä, joten toin Jeren sisälle odottelemaan. Se käyttäytyi todella hienosti. Vuoromme tuli pian ja menimme tutkimushuoneeseen. Ortopedi katseli kummissaan Jeren menoa ja sanoi: "Etkö sä ymmärrä kuule koira, että sun kuuluisi olla kipeä?" Vain pysähtyessään, Jere hieman keventää oikeaa takajalkaansa, mutta liikkuessaan varaa jalalleen maallikon silmin lähes normaalisti.

Leguri taivutteli jalkaa ja siinä oli täysin normaali liikerata eikä polvesta kuulunut eikä siellä tuntunut mitään ylimääräistä. Leikkaushaava oli hieman punertava ja polvessa oli aavistuksen verran turvotusta, mutta ei mitään mistä pitäisi huolestua. Jere sai pienet tujut ja köllötteli rauhassa sen aikaa kun sen jalasta otettiin röntgenit ja hoitaja nyppi tikit pois. Myös röntgenkuvasta näkyi se mitä pitikin. Kaikki metallikappaleet ovat siellä missä pitääkin ja luutuminen on lähtenyt jo käyntiin.

Tästä eteenpäin nyt sitten lähtee liikkeelle jalan monipuolinen liikuttaminen. Liikuntaa pitää lisätä vähitellen niin, että jalka ei kipeydy. Varasin kahden viikon päähän vesiterapia-ajan, jossa käyn katsomassa olisiko se meille soveltuva jumppa. Aion käyttää sitä nyt tulevana viikonloppuna myös meressä kahlailemassa. Muita jumppamuotoja ovat mäkikävelyt ylös, alas ja poikittain, hakkuumetsässä hidas kävely, jotta se nostelisi kinttujaan oikein kunnolla, istumisia ja siitä liikkeellelähtöjä, kevyttä ravihölkkää ja tietystikin uiminen. Liikunnan lisäksi se saa lisäravinteita edelleen glukosamiinia arthroflexissa, omega-3:sta sisältäviä öljyjä, C-vitamiinia ja tänään lisättynä vielä neljä pistosta cartrofeniä viikon välein.

Nyt se on kuitenkin vielä melkoien hutikassa lääketömssystään, joten nukkukoot iltapäivän verran päätään selväksi ja käydään tänään yksi ylimääräinen kerta postilaatikoilla.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Baby steps




Pienin askelin tapahtuu pientä edistystä.

Haava vaikuttaa tervehtyneen hyvin. Haavan reunat ovat siistit ja kaikki haavan ja slingatun alueen punoitukset ovat hävinneet. Toista joutuu melkoisestikin toppuuttelemaan aamuisin ja työpäivän jälkeen ja välillä ihan kävelylenkinkin aikana. Se on vain niin vilpittömän ilahtunut ja tykästynyt kun se saa huomiota osakseen ja pääsee haistelemaan ulkoilmaan.

Leikkausalue ja luutuminenkin on ilmeisesti ohittanut jonkin vaiheen, koska Jere pystyy rauhoittumaan muuallekin kuin puoli pakolla kodinhoitohuoneeseen. Edelleen se saattaa saada ilmeisestikin sellaisia "kipusäpsyjä". Erityisesti silloin kun alamme lähestyä seuraavan kipulääkkeen antamisajankohtaa.

Viime yö oli ensimmäinen, jolloin voin rehellisesti sanoa nukkuneeni enemmän kuin kolme tuntia yhtäjaksoisesti viimeisen kahden viikon aikana. En havahtunut yöllä kodinhoitohuoneesta kuuluvaan tihkaamiseen tai tassutteluun ennen Juhan kellon soittoa, lukuunottamatta ikiluotettavan "torkkukytkimemme" Japin aamun avausta. Se pomppaa kuin nakutettu klo 05.30 sänkyyn ja tarkistaa erinomaiselta lähietäisyydeltä ovatko silmät auki vai kiinni. Saattaa myös suurella todennäköisyydellä huolehtia, että yöpölyt tulee pyyhkäistyä korvan lehdeltä. Jos sille sanoo, että "Pää tyynyyn vielä Japi", se jää sänkyyn vielä hetkeksi kaivamaan korvansa ja tekemään muutenkin pieniä aamuvalmisteluja ennenkuin se pomppaa alas ja kolauttaa luunsa matolle ja vaipuu nanosekunnissa takaisin nukkumaan. Henkilökunnalla menee pieni tovi tämän 60 sekunnin pyörremyrskyn jäljiltä päästä takaisin höyhensaarille.

Toivottavasti tämä toipumisen edistymistä ennakoiva levollisuus jatkuu ja Jere kykenee oikeastikin lepäämään. Uskon kuitenkin vahvasti, että parantumista edesauttaa lepo aivan yhtä tavalla kuin liikkuminenkin.