JERE

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Maxin kuulumisia

Maxi siis läpikävi magneettikuvat eilen ja diagnoosina on välilevyrappeuma. Sillä on jo viisi rappeutunutta välilevyä, joista jo kolme on aiheuttanut jonkinasteista pullistumaa. Pahin ei yllättäen ollutkaan ristiselässä vaan rintarangassa. Leikkausta sille ei edes suositella vaan lääkityksellä saadaan mahdollinen pehmytkudoksissa oleva tulehdustila aisoihin ja seurataan tilannetta. Niin kauan kun se on nykyisenkaltainen höntyilijä, vilkas, pirteä, iloinen, touhuilija, leikkisä, leikinhaluinen ja haluaa liikkua se saa viettää tupakoiran elämää ja liikkua sydämensä kyllyydestä haluamallaan tavalla. Kun tuo tahto sammuu tai sairaus etenee pahemmaksi, tulee sen aika lähteä.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Voe voe...

ei tiedä taas pitäiskö itkeä vaiko jo nauraa vaan tälle. Kannattais varmaan lopettaa tää riivatun harrastus kun ei vaan onnistu sitten millään.

Aamulla oli klo 08 aika sekä Jerelle että _ylläripylläri_Maxille. Jerellä oli 2kk kontrolli ja Maxin vientiä ei kauempaa voinut oikein vetkutella. Aloitetaan niistä hyvistä uutisista. Jerellä on kaikki hyvin. Sillä on polven luutuminen lähes täynnä, ruuvit ovat hyvin "täyttyneet" ja kaikki näyttää siltä miltä pitääkin. Kuukauden päästä päästään takaisin normielämään. Jos vaikka aloitettaisiin todeloisilla kaikkien lenkitysten ohessa...

Sitten se huono uutinen, jota olin aktiivisesti yrittänyt olla a-näkemättä, b-ottamatta työn alle. Maxilla on selkää poppaillut jo jonkun aikaa. Sen 2,5 vuotta sitten tapahtuneen luunsyönti-episodin yhteydessä todettu spondyloosa oli alkusoittoa tälle päivälle. Se on ollut välillä kivulias ja välillä taas ihan hyväkin, kuten spondarissa yleensä on. Sillä on ollut suunta huonompaan vähän kerrallaan. Pieniä asioita, mutta kuitenkin tarpeeksi, että olen kiinnittänyt huomiota. Olen yrittänyt sanoa itselleni, että se on vaan se spondari ja ottanut Maxin viereen nukkumaan.

Sen päiväkirjaan merkittiin tänään: "STATUS: Asentotunto heikentynyt molemmissa takajaloissa, mutta erityisesti oikeassa. Molemmat lonkat hyvin extensioon ja oikeassa mahdollisesti vaste ääriasennossa. Ei muita löydöksiä molemmissa takajaloissa. Kuvattava ristiselkä. "

Tuomio: "RTG: Alkavaa spondyloosia alkulannerangassa, mutta päähuomio kiinnittyy L7-S1 joka myös ap-kuvassa muuttunut. Suositellaan magneettitutkimus diagnoosin saamiseksi (selkäydinrappeuma vai L7-S1 syndr.) Tämän jälkeen päätös toimenpiteistä."

L7-S1 syndr tunnetaan myös nimellä CES. Sillä oli pitkin rankaa luupiikkejä, erityisesti lannerangan ja 7. selkänikaman välissä oli huomattavan suuret. Sen 5. ja 4. nikama olivat kääntyneet oikealle niin, että kumpainenkaan okahaarake ei ole kohtisuoraan ylöspäin kuten pitäisi.

Maxin magneettikuvausaika on 28.12. klo 14...

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Jo vain meillä on lysthivä...

Huomasin juuri, että edellisestä päivityksestä on jo muutama viikko. No mutta happened so far:
Tikit siis olivat 2,5 viikkoa johtuen epäsoveliaista aikataulujen synkronoinneista ortopedimme kanssa. Itselleni varsin helppoa aikaa, koska vietin siitä kuitenkin 10 päivää Espanjassa hurraten suomalaisten hienolle kultajoukkueelle Sevillassa !!! _Jei!_

Jerellä meni jälleen kerran pitkän särkylääkekuurin ja antibioottien sekakäytöllä pakki sekaisin, mutta tokeni tästäkin parin päivän Attapekt-kuurilla. Lopulta koitti aamu, jolloin kampesimme molemmat itsemme autoon Jerppaleen kanssa ja suuntasimme kohti Espoon perukoita. Kerroin meidät vastaanottaneelle hoitajalle Jeren pikku-ukko-tripit kipulaastaripöllyissään. Kovin tuntui huvittavan. Tovin kuluttua ortopedimmekin laskeutui tutkimushuoneeseen ja totesi, että haava on kiinni ja koira vaikuttaa normaalilta. Esitimme kävelynäytteen tutkimushuoneesta röntgenhuoneeseen ja "catwalk"-arvio oli lyhyesti, jotta sehän käyttää leikattua jalkaansa todella hienosti. Röntgenhuoneessa Jere sai pikku tujut, valaistusta vähennettiin tunnelmatasolle ja sitten odoteltiin. Jere ei jostain syystä reagoi kovinkaan nopeasti noihin pikku tujuihin. Se ei välttämättä jaksa olla tolpillaan, mutta höröttimet asennossa varttia vaille kolme se kyllä tarkkaili oven alla tapahtuvaa liikehdintää. Sen ilme ei kyllä ollut niin skarppi, että olisi mitään äkkinäistä ehkäpä kyennyt tekemään. Lopulta lääketiede vei pojasta voiton ja tuli uni. Nostettiin koira pöydälle ja otettiin ensin kuva leikatusta jalasta ja sen jälkeen vielä viimeiset kontrollikuvat keväällä leikatusta jalasta. Kuvien oton jälkeen niitit raksittiin jalasta ja nostimme pojan pöydältä lattialle. Se heräsi samon tein, mutta jäi ihan mielellään vielä torkkumaan siksi aikaa kun kävimme luutumista ortopedin kanssa läpi.

Aivan käsittämätömän nopeasti on tapahtunut luutuminen sen jalassa. Verrattuna puolen vuoden takaiseen samaiseen kontrollikuvaan, Jerellä oli holkin erottama sääriluu-slice umpeutunut lähes täysin, ruuvien alueen luuaines on tihentynyt kuten pitääkin eikä minkään sortin nivelpintojen rikkoontumista ole havaittavissa. Ortopedi katsoi useaan otteeseen ja totesi mielessään vain, että tämä hipoo jo jotain hänen ennätyksiäänkin. Jalan luutuminen oli jopa niin hyvää, että saimme luvan fuskata 2 kk-kuvista jos haluamme. Lupasin miettiä asiaa vaikka tiesinkin samontein, että kyllähän me siellä käydään. Oikean polven luutuminen on ollut täydellinen. Kaikki metallikilkkeet ovat siellä missä pitääkin. Nivelpinnat ovat täysin sileät. Jopa nuljuluut ovat sileät, vaikkakaan eivät pyöreät. Kun oikein vertaamalla vertasi oikean polven kuvia nyt vs kuvia ennen leikkausta, sillä on aivan pienen pieniä luupiikkejä havaittavissa niissä paikoissa, joissa niitä kuulemma tapaa tulla. Mitään huolestuttavaa ei ole. Ortopedi kertoi, että hänellä on käynyt koiria, joiden kaikki nivelpinnat ovat tässä vaiheessa ollut täysin kukkakaalimaisella rosolla ja Jerellä ei voisi siistimmän näköistä olla.

Tulevaisuutta ei voi tietenkään kukaan ennustaa. Voi olla, että Jere elää polviensa osalta normaalin akiivisen elämän kuntoutumisensa jälkeen ja voi taas olla, että muutaman vuoden päästä se on kehittänyt itselleen nivelrikot. 1-2 kertaa vuodessa piikitettävä cartrophen on avuksi jos vain lompakko kestää. Sanoin, että tämän vuoden kassavirtakoettelemusten jälkeen tuo cartrophen-kuuri kuullostaa nappikaupalle.

Nyt sitten on liikutusta lisätty ja ensi viikolla aloitamme vesijumpan. Jere on todella hyväntuulinen koira. Se kinuaa leikkimään, tönii, höntyilee, seurustelee ja osallistuu kaikilla 45 kilollaan. Eikä tietenkään voi unohtaa iltapuuhia. Ennen nukkumaanmenoa pitää päästä kainaloon hetkeksi siliteltväksi kun henkilökunta köllähtää lukemaan. Pehmona on hyvä olla :-)

maanantai 11. lokakuuta 2010

Jere-miäs Porkkakoski

Nyppäsin Jereltä sunnuntaina kipulaastarit pois. Ymmärrän kyllä, että siinä on todella vahvaa kipulääkettä ja saa koiran hieman hönöksi, mutta kun koira oli aivan kuin pöllyssä hortoilisi. Sillä silmät välillä möllötti paikoillaan ja meni muutenkin vähän vajailla kierroksilla. Lauantai-iltana se oli jo hieman outo iltakävelyllä. Illalla oli todella mahtava tähtitaivas ja pihavalot loistivat ilmeisen hassusti. Se tuijotteli taaksemme korvat päätä myöden ja olis aivan sen näköinen, että meitä seuraa joku. Äkkiä puskan juureen jalkaa nostamaan ja pian sisälle ennenkuin ufot tulee ja vie mukanaan. Sunnuntaiaamuna sama homma. Se pälyili jos sun vaikka mitä puskia ja totesin, että nyt tuo poika näkee ja kuulee kyllä pikku-ukkoja ja nappasin iltapäivällä laastarit pois.

Maanantaina kun tulin töistä kotiin, kotona odotti kuin eri koira. Se oli iloinen, hyväntuulinen, tervehti omaan härskin norsumaiseen tyyliinsä ja katseli ulkona ympärilleen kuin, ompa kiva olla taas kotona. Jopa puolisko huomasi ilmeisen eron koiran käytöksessä. Se seurusteli pitkin iltaa meidän kanssa, kalusi luutaan ja kiehnäsi leikkimään. Sillä oli kieltämättä hieman kipuja jalassaan, mutta ei mitään huolestuttavaa. Sillä on ollut nyt koko ajan hieman huono ruokahalu, josta ei ollut enää tiistai aamuna tietoakaan. Söi koko aamusössönsä yhdellä nuolaisulla.

Vielä kun saan tänään sille kuonokopan, niin sen ei tarvitse pitää tuota kuumaa ja ällöttävää ränniä päässään. Kyllä me taas pikku hiljaa saadaan juonesta kiinni.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Ensimmäinen päivä; otto II

Yö meni rauhallisesti. Jere nukkui makkarissa meidän kanssa todella levollisesti aamuun asti. Se kaipaa selkeästi ulos. Jos ei muuta niin haistelemaan tuulia. Sillä ei ole jalassa ilmeiestikään suuria kipuja, sillä se ei saa lainkaan aikaisemman kerran kaltaisia kipusäpsyjä. Se tosin tihkailee aika paljon. Myöskään ruokahalu ei ole ollut hyvä. Se suostui syömään vain kädestä jauhelihaa pieniä annoksia. onneksi tarpeeksi, että sain annetuksi sen lääkkeet. Vasta lauantai-iltana se söi normaalin iltaruoan. Se on mielestni enemmänkin huonovointinen ja vahva veikkaukseni on, että se johtuu sen kipulaastareista. Toisaalta taas se käyttää leikattua jalkaansa todella hyvin, joten pidän noita laastareita sillä maanantaihin, jotta päästään leikkauksen jälkeisestä akuuteimmasta vaiheesta ylitse. Pidän mielummin kivun pois, jos näköjään vaihtoehdot ovat kipu tai huono olo. Se ei kuitenkaan oksentele tai ole muutoin levoton. Kolikolla on näköjään tässäkin kohtaa kaksi puolta.

Otin sen liimasiteen pois haavan päältä ja kiinnitin huomiota, että se on antanut koko haavan olla ehdottoman paljon paremmin rauhassa nyt kuin aiemmin. Leikkauksen jälkeen jätetty paineside tuntui sillä ilmeisen tuskaisalle loppu viimein, koska kun saksin sen siltä pois, Jere käytännössä nukahti kesken kaiken.

Näin tällä hetkellä. Käydään pain kolmen tunnin välein ulkona ihmettelemässä syksyn menoa.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Paluu alkuun kulkematta lähtöruudun kautta


Kuva kertoo enemmän kuin 1 000 sanaa. Kyljessä on kaksi kipulaastaria ja polvessa vielä toistaiseksi liimaside. Kipulaastarit lähtevät viimeistään tiistaina ja liimaside sunnuntaina.

Vein Jeren klinikalle heti aamulla puoli kasiin ja kerroin, että pääsen hakemaan sen tunnin vasteajalla. Tietenkin olin onnistunut junailemaan auton huollon samalle päivälle, ettei liian yksinkertaiseksi olisi tämäkään päivä mennyt. Onneksi kertakaikkiaan mahtava ystävä auttoi hädässä ja lupautui kyyditsemään kotiinhaun kanssa, mikäli auton huolto ajoittuisi epäkiitollisesti ja ajoittuihan se.

Pyysin heti aamusta, että Jere saisi paremmat kipulääkkeet kipulaastarin muodossa heti leikkausta seuraaviksi päiviksi kuin ensimmäisellä kerralla, koska se oli ollut mielestäni melko kivulias viimeksi. Jere jäi klinikalle ja lähdin itse kotiin. Yhden jälkeen sieltä soitettiin ja kerrottiin, että poika on jo sen verran pirteän näköinen, että sen voisi kotiuttaa. Kilautin kaverille ja siitä noin tunnin kuluttua olimme klinikalla. Jere oli huomattavan rauhallinen, tosin se oli saanut kuulemma pikku tujauksen opiaatteja kivun lievitykseen kipulaastareiden vaikutusta odoteltaessa.

Leikkaus oli onnistunut. Siitä huolimatta, että se oli on-off onnuskellut mistä lie syystä jo oikeastaan heinäkuusta asti, sillä oli polvinivelen pinta sekä nuljuluut täysin siistit. Yksittäinen aivan pienen pieni nivelrikon alku oli havaittavissa, mutta se hoitunee kun aloitamme Cartrofen-piikit. Sen kaikki polven nivelpinnat olivat siis täysin siistit ja mikä parasta ja ennusteista huolimatta, sen polvikierukka oli ehjä siitäkin huolimatta, että sen eturistiside oli kokonaan katki. Toisin sanoen, sillä on varsin hyvä toipumisennuste.

Automatka oli jälleen hieman hankala. Töyssyt ilmeisestikin tuntuivat ikävälle poikkisahatuissa luissa ja kotiin päästyämme se on ollut hieman levoton ja piippailee. Se ei vaikuta mielestäni jalastaan kivuliaalta, vaan uskoisin sillä olevan yksinkertaisesti melkoisen huono olo.

Ollaan pariin otteeseen käyty pihan perällä varsin menestyksekkäästi, mikä on oikeinkin hyvä asia. Tänään se saa sen verran iltaruokaa, että saa syötyä antibiootit ja särkylääkkeet. Toivottavasti saamme kaikki nukuttua ensi yönä, sillä lepo on juuri tällä hetkellä sen parasta lääkettä.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Maahan ei olutkaan pitkä matka...

Hieman jäänyt päivittelemättä uutisia, mutta ei jaksa niitä "musta-tuntuu-että-tänään-emme-onnu" -juttuja kirjoittaa. Ihmisen mieli tekevi kummia näkökyvylle. Oma luottamus näkökykyynsä sitten pikku hiljaa hupeni ja otin luurin käteen ja keskustelin ortopedimme kanssa puhelinkonsultaationa pari viikkoa sitten. Sovittiin, että varaan Jerelle ajan näytille ja sen perusteella sitten leikkaamme tai jätämme leikkaamatta.

Olimme siellä aamulla ja palpoimalla kävi selväksi, että vasemman polven eturistiside on sillä näköjään kokonaan poikki. Ei tarvinnut kuvia eikä isompia testejä. En oikeastaan osannut pettyä, kun arvelin jotain sen suuntaista käyneen. Miksi se on mennyt poikki, niin God Only Knows, But Won't Tell... Enkä oikeastaan enää jaksa edes pähkiä niin pitkälle. Poikki mikä poikki ja polven saa toimintakuntoon vain leikkaamalla. Perinteisesti varsin kiireinen lääkärimme sanoi, että hänen tämän viikon loppuviikon menonsa on peruuntunut ja pitää sekä torstain että perjantain (huomisen ja ylihuomisen) leikkuripäivinä, joihin perjantaille on vielä tilaa. Jere pääsee siis heti ylihuomenna operoitavaksi !!!

Jos jotain positiivista puoli vuotta takaiseen, niin nyt tietää mikä on edessä päin ja myöskin on ihan älyttömän paljon parempi ymmärrys siitä kuinka kuntoutuksen tulee edetä.

tiistai 31. elokuuta 2010

Uskaltaa? Ei uskalla? Uskaltaa? Ei uskalla? ...

Uskaltaako mitä? Ehkäpä pienen pieni Who-hou olisi paikallaan, nimittäin Jere on ollut nyt yhtäjaksoisesti yli 4 kokonaista viikkoa ontumatta eikä tytötkään ole onnistuneet itsensä telomisessa. Maxikin pääsi vielä jatkoajalle.

Päätin olla murehtimatta Jeren leikkaamattomasta jalasta. Se ei ollut yksiselitteisesti ristisidevaurio ja oma henkinen tasapainoni ei vain pysty käsittelemään uutta leikkausta, toipumista ja uutta kuntoutusohjelmaa näin pian. Syötin sille kolmen viikon kuurin Rimadyliä ja jäin odottelemaan. Se lopetti käytännössä ontumisen jo kahden viikon kuurin jäljiltä, mutta syötin vielä viikon lisää. Odottelin viikon päivät ja annoin tuon öhötellä mökillä lomalla omia menojaan omaa tahtiaan mökin ja rannan väliä. Toimintasuunnitelma oli jo valmiina mikäli se olisi aloittanut ontumisen välittömästi kuurin jälkeen, mutta siihen ei onneksi tarvinnut turvautua. Oltuaan viikon ilman tulehduskipulääkettä eikä havaittavaa ontumista tai muutakaan könkkäämistä ilmaantunut päätin aloittaa sen lenkittämisen ja erityisesti fyssarimme niin lämpimästi suositteleman ravaamisen. Jere siis ravasi ja minä hölkkäsin. Ensimmäinen lenkkimme oli 2-300 metriä, josta se hölkkäsi pariin otteeseen parikymmentä metriä kerrallaan. Lenkin jälkeen vielä hieman venyttelyä ja lihasten hieromista. Se oli illalla mielestäni hieman könkkä ja jo oitis huolestuin. Aamulla se kuitenkin liikkui kuten edellisenäkin aamuna, joten könkkäys oli (niin hullulta kuin se kuullostaakin) pelkkää uuden liikunnan aiheuttamaa lihasten jäykistymistä. Tästä alkanut liikuttaminen on jatkunut nousujohteisesti siten, että lenkin pituus on tänä päivänä kolmisen kilometriä, joka tosin mennään remmissä, ja siitä hölkätään muutamassa pätkässä kilometrin verran. Rimadyl-purkkiin ei ole tarvinnut enää kajota. Joka toinen päivä ravataan ja joka toinen päivä tehdään puolen tunnin ylämäki-alamäki-metsälenkki.

Niin, että uskaltaako olla helpottunut ja uskoa mahdolliseen käänteeseen positiiviseen suuntaan?

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Lomaa kohti

Lääkekuuri, lepo ja itseohjautuva liikkuminen ovat tuoneet toivottua kehitystä. Jere ei enää laahaa niin paljoa leikattua jalkaansa kuin aikaisemmin. Sillä rapsahtaa kynnet maahan ainoastaan väsyessään. Sillä on selkeästi myös enemmän virtaa ja olisi innokkaana kärttämässä keppileikkeihin kaveriksi. Maanantain fyssarin käsittelyssä se oli huomattavan paljon rennompi, nukahteli jopa paikka paikoin, ja sai myös edistyneen arvion voinnistaan edelliseen kertaan verrattuna.

Viikonloppuna se pääsi mökillä uimaan. Annoin sen uida omia aikojansa, koska se kerta itse mereen omin päin meni ja uiskenteli rauhallisena omia kaarroksiaan. Taisi myös viilentää mukavasti helteessä. Uiminen selkeästi vaikutti positiivisesti sekä kehoon että mielialaan (myös omistajan). Lenkkejä ei olla tehty. Se pääsee aamuisin apupojaksi hakemaan Hesarin postilaatikolta. Muun ajan se viettää joko tarhassa tai jos joku on kotosalla, niin seuralaisena pihalla töhöttämässä ja häiriköimässä.

Eikös sitten tapahtunut seuraavaa maanantaiaamuna. Seurailin Jeren liikkumista Hesarinhakureissulla ja totesin varovaisen positiivisena sen liikkuvan hieman paremmin kuin edellisellä viikolla ja huomattavan paljon paremmin kuin sillä hetkellä kun käytiin edellisen kerran lääkärin pakeilla. Toin Jeren sisälle ja lähdin narttujen kanssa pyörähtämään aamun metsäkiekaisulla. Se, että sain kodinhoitohuoneen oven auki ja tyypit sai alkuhärdellin höhättyä, molemmat ottivat kohtisuoran kurssin metsään ja viereiseen mäkeen. (Sinne ei siis lenkki kuulu kulkea...) Hetken perästä kuulin kun ne pysähtyivät ja samalla sekunnilla alkoi supikoiran kirkuminen. Äänestä ei voi erehtyä. Toivoin sydämestäni, että a) supi ei ole kapinen b) kumpainenkaan narttu ei saa mitään typerää päähänpistoa c) ne tulisivat pois kun vislaan (ei ne kotona osaa senkään vertaa). Noh, vislasin niin kovaa kuin sormista lähti ja ylläri-pylläri. Molemmat tulivat ensimmäisestä kutsusta. Eihän tämän niin yksinkertaista pitänyt olla. Japi oli ollut näköjään päällepäsmäri, koska se oli haukkunutkin tilanteen ollessa päällä. Sillä oli myös jotain/jonkun (?) kuolaa naamarillaan ja kaksi veristä naarmua silmän alla. Hetken kävi mielessäni, että pitäisikö hakea vaikka heti suorin vartaloin sille antibioottikuuri ja ivomec-piikki. Tällä statusquo AkuAnkka-tuurillani, sen naarmut ovat pakko olla supin aiheuttamia ja sen on pakosti oltava saanut samalla siitä kapi-tartunnan. Jätin kuitenkin panikoinnin väliin, totesin tappiot ulkoisesti vähäisiksi ja päätin seurata tilannetta.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Totuus on surullista kuultavaa

Sain eilen Jeren vasemman polven nivelnestenäytteen tulokset. Elukkalääkäri ystävällisesti soitti. Sieltä löytyi ylimääräistä solukkoa, jota ei olisi saanut löytyä. Tosin niistä ei voida sanoa onko solukko peräisin osittain revenneestä ristisiteestä tai mahdollisesti jostain muusta mahdollisen rasitusvamman runtelemasta pehmytkudoksesta.

Jere on ollut nyt torstaista lähtien Rimadyl-kuurilla ja kuuri jatkuu vielä reilun 2 viikkoa. Tein päätöksen jo jokin aika sitten, että Jereä ei enää uudelleen leikata. Nyt sitten katsotaan ja odotellaan miten kuuri ja lepo vaikuttavat, vai vaikuttavatko laisinkaan. Näinköhän sitä lähti jatkoaika käyntiin ison koltiaisen kanssa...?

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Painajaiselle ei näy loppua...

Melko sekava fiilis...

Kaksi eläinlääkäriä tutki Jeren. Lopputuloksena molemmat saivat sen reagoimaan vasemman polven kopelointiin ja toinen myös lantion alueen kopelointiin. Röntgenkuvissa ei löydy huomautettavaa. Otettiin vielä varmuuden vuoksi nivelnestenäyte vasemmastakin polvesta ja taas pidetään hullua jännityksessä viikon päivät.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Synkkiä pilviä

Jere on alkanut ontumaan myös vasenta takajalkaansa. Oireet ovat aivan identtiset vuodenvaihteen oireisiin. Aluksi sillä vaikutti olevan pelkästään lihasjumeja, jotka helpottivat hieronnalla, mutta viikonlopun jälkeen sen tilanne näyttää erittäin huolestuttavalta. Sain Jerelle ajan ortopedille 5.7.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Fysioterapeutteja ja fysioterapeutteja

Sain sitten lopultakin soitettua Jereä hoitamaan alkaneelle fysioterapeutille. Halusin keskustella hänen kanssaan tapahtumista. Olin päättänyt pysyä asiallisena ja keskustella vain kuten ne on olleet, tapahtuneet ja ortopedin toimesta minulle kerrottu. Tämän alkuvuodesta Jereä hoitanut fysioterapeutti osoitti päättäneensä jo heti ensimmäisellä käynnillämme, että Jeren takajalan ontuminen johtuu sen huonosti ommellusta etutassun pistohaavasta korostaen huonoja eläinlääkäreiden tikkaustaitoja. Tämän kerran päättäneenä, kyseinen henkilö oli muodostanut itselleen niin tiukkareunaisen ja ahtaan laatikon, että ei kerta kaikkiaan kyennyt näkemään muita mahdollisuuksia.
Jeren leikannut ortopedi sanoi, että etujalalla ei ole mitään tekemistä sen takajalan kanssa. Jeren etuosan lihasjumit ovat tosin voineet johtua kipeytyneestä polvesta. Ortopedi korosti asiaa todella vahvasti ja näytti vielä esimerkein kuvista ja Jerestä perusteet omalle näkemykselleen.

Olin erittäin pettynyt fysioterapeutin reaktioon puhelinkeskustelumme aikana. Ymmärrän kyllä, että hänellä on todella paljon potilaita eikä hän voi muistaa kaikkia, varsinkaan kun meidän edellisestä käynnistä oli jo ehtinyt vierähtää yli kaksi kuukautta. Hän kommentoi kertomustani, ettei voi ottaa näin puhelimessa kantaa koska hänellä ei ole muistikirjaansa juuri nyt käsillä. Sanoin, että halusin hänen tietävän, että olen erittäin pahoillani ettei hän havainnut polven arkuutta tai liikkuvuuta vaikka hän on todella kokenut ja käsitteli joka käynnillämme Jeren oikeaa takajalkaa ja polven seutua. Hän ei osoittanut millään tavalla olevansa pahoillaan tai haluavansa palata asiaan muistikirjansa kera tai osoittanut edes lääketieteellistä kiinnostusta. Hän totesi vain lähes lakonisesti, että no hyvä kun olette saanut hoitoa ja toivotti hyvää kesää.

Omien koirieni ontumisien tutkimuksiin ja hoitoihin on vastedes vain yksi osoite. Jos lääketieteellisen hoidon jälkeen eläinlääkäri suosittelee fysioterapiaa, vien koirani ehdottomasti sellaiselle, joka on kiinnostunut potilaistaan ja tuntee ja käsittelee myös vastuunsa tekemistään hoidoista. Jeren ristisiteelle ei varmastikaan olisi ollut muita toimenpidevaihtoehtoja vaikka olisimmekin menneet heti alkuvuodesta ortopedille. Ainoa ero olisi ollut se, että toipuminen olisi tapahtunut talven aikana, jolloin treenitauko ei olisi haitannut. Nyt sen treenitauko osuu parhaimpaan kesäkauteen. Isoin opetus tästä projektistamme on ollut se, että kun koiran omistaja päättää viedä koiransa akuutin oireen kanssa vaihtoehtoiseen hoitoon eläinlääkärin sijaan, tulee aina ottaneeksi tietoisen riskin.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

TTA:sta

Mitä sille tehtiin... ?

Löysin netistä oheisen linkin, jossa kerrotaan Jerelle suoritetusta leikkaustekniikasta, eli TTA:sta.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Run, Jere, Run !!!!

... ja vapaus koitti.

2kk kontrollikäynti oli siis eilen. Ei ollut poika kipeä eikä könkkä. Hyvin räyhätty odotushuoneessa - jälleen kerran. Lääkäri otti jo tottuneesti meidät vauhdikaasti vastaan. Muutaman taivutuksen jälkeen ja kopeloinnin jälkeen Jeren polvesta ei tuntunut mitään ylimääräistä. Se taipuu ja oikenee kuten pitikin. Sillä on muutama pieni virheellinen liikerata, josta ei vielä tarvitse olla huolissaan. Se astuu oikealla jalallaan hieman alleen ja sen askel on hyppysellisen lyhyempi kuin vasemmalla. Myös paikallaan seisten sillä on 60% painosta vasemman jalan päällä, eli hyvin menee. Legurin mukaan nuo on sellaisia asioita, jotka ovat osin seurausta aiemmasta kipumuistista ja joiden poiskorjaamiseen menee vain aikaa. Fysioterapia auttaa.

Pienen nukautustujun jälkeen polvesta otettiin edestä ja sivusta röntgenit. Luutuminen on tapahtunut täydelliseksi, sääriluu on paksuuntunut ruuvien aikaansaamana kuten pitääkin, nivelnestettä on siellä missä pitääkin ja ensimmäisissä kuvissa näkynyttä pientä nivelrikkoa ei enää ole havaittavissa. Saimme siis luvan aloitaa vaiheittaisen vapaanaliikkumisen, josta olen hyvin ilahtunut. Jeren kokoisen koiran taluttaminen hihnassa metsässä on nimittäin aivan hullun hommaa. A) se menee aina ja joka kerta väärältä puolen puuta B) se löytää jotain todella mielenkiintoista nuuskittavaa takuulla juuri silloin kun yrität loikata jonkun risuläjän yli C) se tulee könyämään jalkoihin juuri kun yrität taiteilla kannon tai kivien yli taittamatta noppanilkkojasi. Pari kertaa yritettiin ja kokemus oli niin hermoja raastava, että päätin jättää leikin kunnes saadaan olla ilman remmiä.

Nyt vain lenkin pidentämistä, fysioterapiaa ja hihna irti. Seuraava ja viimeinen kontrolli neljän kuukauden päästä.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Von Der Uimamaisteri






Uiminen on siis kova juttu ja mitä ilmeisimmin myös ihan mieluista. Juha toi duunistaan käytöstä poistetun kuivapuvun mulle ihan ikiomaksi, joten ei tarvitse itse kastua tai mennä palelluttamaan kinttujaan kylmään ja märkään veteen. Meillä on hyvin lähellä Enäjärven "vierasvenesatama", jossa on hyvä hiekkapohja. Siellä pääsee ainakin vielä toistaiseksi hyvin uimaan eikä kalakalletkaan vaikuta harmistuneilta Jerpan polskimisista.




Käytiin myös ensimmäisen kerran ihan ohjatussa vesiterapiassa. Sessio kesti kokonaisuudessaan tunnin, jossa oli puolisen tuntia fysioterapeutin käsittelyä ja puolisen tuntia vesialtaassa hölkkäilyä. Sessio oli itsessään hyvä. Fysioterapeutti oli hyvä ja juoksumattotreeni ok, mutta paikka itsessään oli hieman ikävä ja en kovin mielelläni sinne halua uudelleen viedä Jereä. Pitäisi löytää vaihtoehtoinen paikka... Juoksumattohässäkkä ei ollut Jeren suurinta huvia, mutta ei se mitään paskahalvaustakaan saanut tai kokenut mitään suurempaa paniikkia. Ilme paljasti kuitenkin, että ihan kaikkia keksintöjä ei ehkä tarvitsisi kokeilla. Se yritti vain kerran nousta paljusta pois, mutta kun sen nousupyrkimyksen esti ja matto lähti liikkeelle, se hieman ihmetteli moista, mutta jäi tallustelemaan kiltisti. Kun vesi lähti pikku hiljaa nousemaan varpaille, Jere nosteli hieman huolestuneena jalkojaan, että täällähän on vesivahinko. Kun vesi vain nousi ja nousi, se taisi vain todeta, että jahas kupletin juoni on tämä. Hölkkä oli sen verran pitkä ja raskas, että Jere oli melko väsynyt poika koko loppupäivän. Päästiin lähtemään sieltä suoraan kotiin eikä tarvinnut enää kurvata toimiston kautta.



Sääksissä on myös yksi paikka, jossa käymme ja jossa on erinomainen pohja ja ihan riittävän pitkä rantaosuus, jossa Jereä voi kahlauttaa hetken aikaa kytkettynä ja kahluun jälkeen voi nakella sille hetken keppiä ja se pääsee kunnolla uimaan. Uiminen on kyllä todellinen pelastus Jeren aktiviteettitason himmaajana, koska sillä loppuisi tekeminen muutoin aivan kesken.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Pientä valon kajoa näkyvissä

Terveisiä ensimmäiseltä kontrollikäynniltä :-)

Tänään on kulunut n. 2,5 viikkoa leikkauksesta. Meillä oli aika klo 09 ja olimme hyvissä ajoin paikalla. Odotushuone oli melkoisen tyhjä, joten toin Jeren sisälle odottelemaan. Se käyttäytyi todella hienosti. Vuoromme tuli pian ja menimme tutkimushuoneeseen. Ortopedi katseli kummissaan Jeren menoa ja sanoi: "Etkö sä ymmärrä kuule koira, että sun kuuluisi olla kipeä?" Vain pysähtyessään, Jere hieman keventää oikeaa takajalkaansa, mutta liikkuessaan varaa jalalleen maallikon silmin lähes normaalisti.

Leguri taivutteli jalkaa ja siinä oli täysin normaali liikerata eikä polvesta kuulunut eikä siellä tuntunut mitään ylimääräistä. Leikkaushaava oli hieman punertava ja polvessa oli aavistuksen verran turvotusta, mutta ei mitään mistä pitäisi huolestua. Jere sai pienet tujut ja köllötteli rauhassa sen aikaa kun sen jalasta otettiin röntgenit ja hoitaja nyppi tikit pois. Myös röntgenkuvasta näkyi se mitä pitikin. Kaikki metallikappaleet ovat siellä missä pitääkin ja luutuminen on lähtenyt jo käyntiin.

Tästä eteenpäin nyt sitten lähtee liikkeelle jalan monipuolinen liikuttaminen. Liikuntaa pitää lisätä vähitellen niin, että jalka ei kipeydy. Varasin kahden viikon päähän vesiterapia-ajan, jossa käyn katsomassa olisiko se meille soveltuva jumppa. Aion käyttää sitä nyt tulevana viikonloppuna myös meressä kahlailemassa. Muita jumppamuotoja ovat mäkikävelyt ylös, alas ja poikittain, hakkuumetsässä hidas kävely, jotta se nostelisi kinttujaan oikein kunnolla, istumisia ja siitä liikkeellelähtöjä, kevyttä ravihölkkää ja tietystikin uiminen. Liikunnan lisäksi se saa lisäravinteita edelleen glukosamiinia arthroflexissa, omega-3:sta sisältäviä öljyjä, C-vitamiinia ja tänään lisättynä vielä neljä pistosta cartrofeniä viikon välein.

Nyt se on kuitenkin vielä melkoien hutikassa lääketömssystään, joten nukkukoot iltapäivän verran päätään selväksi ja käydään tänään yksi ylimääräinen kerta postilaatikoilla.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Baby steps




Pienin askelin tapahtuu pientä edistystä.

Haava vaikuttaa tervehtyneen hyvin. Haavan reunat ovat siistit ja kaikki haavan ja slingatun alueen punoitukset ovat hävinneet. Toista joutuu melkoisestikin toppuuttelemaan aamuisin ja työpäivän jälkeen ja välillä ihan kävelylenkinkin aikana. Se on vain niin vilpittömän ilahtunut ja tykästynyt kun se saa huomiota osakseen ja pääsee haistelemaan ulkoilmaan.

Leikkausalue ja luutuminenkin on ilmeisesti ohittanut jonkin vaiheen, koska Jere pystyy rauhoittumaan muuallekin kuin puoli pakolla kodinhoitohuoneeseen. Edelleen se saattaa saada ilmeisestikin sellaisia "kipusäpsyjä". Erityisesti silloin kun alamme lähestyä seuraavan kipulääkkeen antamisajankohtaa.

Viime yö oli ensimmäinen, jolloin voin rehellisesti sanoa nukkuneeni enemmän kuin kolme tuntia yhtäjaksoisesti viimeisen kahden viikon aikana. En havahtunut yöllä kodinhoitohuoneesta kuuluvaan tihkaamiseen tai tassutteluun ennen Juhan kellon soittoa, lukuunottamatta ikiluotettavan "torkkukytkimemme" Japin aamun avausta. Se pomppaa kuin nakutettu klo 05.30 sänkyyn ja tarkistaa erinomaiselta lähietäisyydeltä ovatko silmät auki vai kiinni. Saattaa myös suurella todennäköisyydellä huolehtia, että yöpölyt tulee pyyhkäistyä korvan lehdeltä. Jos sille sanoo, että "Pää tyynyyn vielä Japi", se jää sänkyyn vielä hetkeksi kaivamaan korvansa ja tekemään muutenkin pieniä aamuvalmisteluja ennenkuin se pomppaa alas ja kolauttaa luunsa matolle ja vaipuu nanosekunnissa takaisin nukkumaan. Henkilökunnalla menee pieni tovi tämän 60 sekunnin pyörremyrskyn jäljiltä päästä takaisin höyhensaarille.

Toivottavasti tämä toipumisen edistymistä ennakoiva levollisuus jatkuu ja Jere kykenee oikeastikin lepäämään. Uskon kuitenkin vahvasti, että parantumista edesauttaa lepo aivan yhtä tavalla kuin liikkuminenkin.




maanantai 26. huhtikuuta 2010

Yksin kotona

Tänään sitten Jere jäi ensimmäistä kertaa yksin kotiin. Sillä on turvalliseksi tehty tila kodinhoitohuoneessa, jossa se pystyy hyvin olemaan luistamattomalla alustalla - tötterö päässään. Jere ei mitenkään peittele mielipidettään, jos sellainen koiralla olisi, kyseisestä pöntöstä. Se tuijottaa täysin hievahtamatta suu kiinni metrinen tatti otsassaan. Pakko sillä on kuitenkin ämpäriä pitää päässään, koska muuten se ei anna polven haavan olla rauhassa.

Sillä jalka ilmeisesti hieman kipetyy iltaa kohti, koska sillä on melkoinen läheisriippuvuus tällä hetkellä ja seuraa perässä kuin hai laivaa minne tahansa menenkin; vaatehuoneeseen, vessaan, keittiöön, ruokapöydän ääreen, tv:tä katsomaan, työhuoneeseen. Ihan kaikkialle. Kodinhoitohuoneessa pysymisellä on sekin hyvä puoli, että tämä jää pois. Ensimmäinen yö kodinhoitohuoneessa tötterö päässään oli levoton. Se piipitti aamuyön tunteihin saakka kunnes nukahti. Toinen yö oli huomattavasti jo rauhallisempi, onneksi...

Muutoin elämä ja olemisemme on ilmeisestikin saavuttanut sen muotonsa, jossa tulemme ainakin pari kuukautta viettämään. Nykyinen liikunnan määrä vaikuttaa hyvälle. Se ei tällä liikkumisella kipeydy mutta sen mieli piristyy selkeästi kun pääsee edes hieman ulko-ovea pidemmälle.

Antibioottikuuri loppui tähän aamuun ja kontrollikuvat ja tikkien poisto tapahtuu tiistaina 11.5.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Toinen päivä leikkauksen jälkeen

Mitä saadaan kun kotona on yksi narttu, joka on ihan itse telonut itsensä tikattavaksi, yksi juoksuinen narttu ja yksi leikattu uros? Siitä saadaan entinen hyvähermoinen koiranomistaja. Onneksi Maxi pääsee viikoksi hyvään hoitoon pois Jeren nenän alta. Jeren oikean jalan kintereeseen on tullut hieman turvotusta, koska poika ei kerta kaikkiaan malta olla aloillaan kun nenään tulvii ihanan tytön ihana tyttötuoksu.

Ensimmäinen yö meni yllättävän rauhallisesti. Nukuin Jeren kanssa matoilla vuoratussa huoneessa ja heti kun se vain rauhottui se myös nukahti ja nukkui aamulla seitsemään asti. Se oli perjantaina huomattavasti pirteämpi kuin leikkauksen jälkeen ja halusi ulos. Se käytti oikeaa jalkaansa eikä ole kertaakaan ollut 3-jalkaisena. Se käy myös nostamassa puskan juuressa jalkaansa nojaten leikattuun jalkaansa aivan koko painollaan.

Soitin Jeren leikanneelle ortopedille ja keskustelin hetken leikkauksesta. Sillä oli ollut 1/3 ristisiteestä poikki ja loppu oli ollut niin kertakaikkisen huonossa kunnossa, että koko eturistiside oli poistettu. Leikkaus oli itsessään ollut onnistunut. Lääkäri oli varsin kummissaan kuullessaan, että Jere käyttää leikattua jalkaansa varsin reippaasti. Sanoi, että ei sen kanssa lenkille saa lähteä, mutta kolme kertaa päivässä tasaisella maalla 10 minuutin rauhallinen kävely remmissä. Piti tätä jalan käyttöä todella positiivisena asiana. Toppuutteli kuitenkin, että tuo kaksi kuukautta on kuitenkin oltava huolellinen sen liikutuksen ja reuhaamisen kanssa. Kahden viikon päästähän on ensimmäinen kontrolli ja tikkien poisto, jolloin saa ensimmäistä osviittaa parantumisesta myös niiltä osin mihin ei näe.

Toinen yö oli ensimmäisen toisinto. Nukuttiin molemmat hyvin aamuun asti. Ruoka on maistunut Jerelle heti ensimmäisestä aamusta lähtien eikä lääkkeiden ottokaan ole tuottanut ongelmia. Kun nyt vielä saadaan arki ja rutiini pyörimään, niin eiköhän tämä tästä asetu paikoillensa.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Leikkauspäivä

Tänään on torstai 22.4.

Vein Jeren aamulla eläinlääkäriin. Leikkaava lääkäri tulisi paikalle klo 10 ja Jere valmistellaan leikkaukseen sitä ennen. Odotussali oli vielä puoli kahdeksalta tyhjä, joten meillä oli hienosti käyttäytyvä poikakoira :-)

Sovittiin, että kun pääsen Niittykummusta noin klo 16 lähtemään, haen Jeren sen jälkeen.

Klo 14 tuli soitto, että Jere on todella levoton ja se pitäisi hakea pois ettei ole itselleen vaaraksi.
Aikataulu meni iltapäivän osalta uusiksi ja lähdin hakemaan poikaa.

Hyvä tavaton miten se oli jotenkin aivan kasassa. Se ei oikein jaksanut pysyä vielä tolpillaan vaikka hyvin olikin jo hereillä. Sillä oli myös hieman krapulainen ilme, reppana. En ikävä kyllä tavannut leikannutta eläinlääkäriä, mutta sain kuulla leikkauksen sujuneen odotusten mukaisesti. Sain varsin seikkaperäiset hoito-ohjeet, lääkkeet matkaan, tikkien poistoon plus kontrolliin varattu aika ja pääsimme kotia kohti. Ämpäri päässä oli sangen hankalaa ja olo oli ilmeisen tuskainen. Kotimatkalla kaikki pienetkin töyssyn tapaiset tiessä olivat melko tuskaa, koska Jere nousi miltei joka kerta istumaan ja piippasi. Onneksi voin olla huomisen päivän kotitoimistolla ja viikonlopun menon jouduin valitettavasti perumaan.

Tänään alkoi siis matka kohti meille tuntematonta. Tarina jatkuu huomenna.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Tuloksia...

Pakko se on uskoa kun on mustaa valkoisella. Nivelnesteestä tehty tutkimus osoittaa, että vikaa on. Vika on saattanut olla Jerellä jo pitkään. Kuvissa näkyneiden reagointien perusteella ei kuitenkaan esimerkiksi vuotta, mutta viime syksystä lähtien voisi sopia hyvinkin kuvaan. Lääkärillä oli soitettavia tuloksia enemmänkin rivissä ja lupasi, että aamulla sieltä soitetaan ja saan sovittua leikkausajankohdan. Näin tämä menee...

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Ou boy..

Tuomiopäivä takanamme.
Kävimme siis maanantaina ortopedin luona. Jere käyttäytyi juuri niin huonosti kuin vain osasi. Odottelin keskenäni kaikessa rauhassa vuoroamme ja hain Jeren vasta vuorollamme. Odotustila oli melkoisen pieni ja siellä oli 3-4 muuta koiraa. Jere oli sen seitsemää äijää kun toin sen tutkimushuoneeseen. Lepyttelin vain ortopedin ja totesin, ettei se ole ihmisille äksy. Kun saatiin ovi perässämme kiinni, niin Jere olikin kuin iso herttainen nalle-karhunen. Pussasi lekurin linssit huuruun ja muutenkin teki itsensä hyvin tykö. Kerroin etujalasta ja Jeren takajalan ontumisesta. Lääkäri sanoi, että Jeren varpaan jänne on poikki. Sanoi myöskin, ettei kukaan lääkäri ompele sitä jännettä kiinni, sillä toipumisaikana jalan pitää olla kipparassa kuin kauhakuormurin kauha kolme viikkoa ja todennäköisesti heti ensimmäisenä päivänä haava repeää. Varpaasta on ainoa haitta kuulemma minulle, kun joudun leikkaamaan siitä kynttä useammin kuin muista. Sanoi myöskin, että Jeren etujalat ovat ylipäätään aavistuksen verran ulkonevat ja että sen oikeaan liikuntaan tulee kiinnittää vastaisuudessa paljon huomiota.

Sitten lähdimme tutkimaan sen takajalkaa. Lääkäri tutki koko oikean takajalan ylhäältä alas ja sanoi, että ihan kuin polvi olisi aavistuksen verran paksuuntunut. Hetken kopeloituaan Jere näyttikin, että ei tunnu mukavalta. Kävimme varmuuden vuoksi vielä pihalla liikkumassa ja hänen aavistuksensa osui oikeaan. Pienellä nivelen manipuloinnilla Jere ontui oikeaa takajalkaansa. Turha ilmeisestikin mainita, että Jere aiheutti mennen tullen oman kalabaliikkinsa odotustilassa...

Tilannetta päätettiin lähteä tutkimaan ja jalasta otettiin röntgenkuvat sekä edestä että sivusta. Sivukuvasta ilmeni karu totuus. Sillä näkyi kuvassa varjostumana nivelnestettä enemmän kuin mitä piti olla ja siellä missä sitä ei olisi saanut olla. Lisäksi sillä oli kaksi pientä alkanutta reagointialuetta, jotka kielivät polven ristisiteen osittaisesta repeämästä. Nukutettuna polven pystyi tutkimaan paremmin ja siinä oli selkeästi havaittavaa löysyyttä. Vasenta polvea tutkittaessa huomattiin oitis, että se on napakka eikä siinä ole eteenpäin suuntautuvaa liikkkuvuutta. Eturistisiteen vaurio saadaan varmuudella todettua kudosnestenäytteellä, josta pitäisi löytyä paljon irtosolukkoa. Pieni läntti karvoja pois ja neulalla tippa näytelasille. Tulos tulee viikon päästä.

Ensireaktio itselläni oli tyrmistynyt. Näinkö tämä sitten päättyi. Lääkäri sai minut kuitenkin vakuutettua, että vaikka leikkaus näyttää hirvittävälle; kahtia sahattuja luita, metallilevyjä jne jne, se on varsin hyvin onnistuva toimenpide. Kuntouttamisella on suuri merkitys koiran tulevaisuudelle. Kertoessani niin vakavalla ilmeellä kuin vain sain väännettyä, että tämä on ikäänkuin elämän ja kuoleman paikka tuolle koiralle ja että hänen on nyt käsi sydämellä arvioitava koiran kykyä jatkaa elämäänsä suojelukentillä hän sanoi, että Jere pystyy jatkamaan elämäänsä täysin normaalisti ja että kaikkea voi tehdä parantumisen jälkeen mitä meinattiinkin.

Nyt sitten tuli itselleni hirvittävä stressi pitää Jere aloillaan niin kauan aikaa, että se saadaan leikattua ettei tuo eturistiside vaan missään tapauksessa napsahda tällä välin poikki. Poika ei oikein millään ymmärrä remmilenkkejä ja aamuherätyksen aikaan sekä illalla tarhasta poistumisen aikaan ilo on niin ylimmillään, että oikein hirvittää.

Sen olen ehdottomasti päättänyt, että Jere leikataan jos diagnoosi on oikea. Loppukesästä sitten näkee miten paraneminen sujui.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Kolmas käynti

Tällä kertaa ei melkein tarvittu enää edes kuonokoppaa :-)


Edistystä on tapahtunut siinä mielessä, että Jere käyttää oikeaa takajalkaansa huomattavasti paremmin. Se aavistuksen verran keventää sitä levon jälkeen, mutta varaa kuitenkin ihan reilusti painoa toisin kuin vuoden alussa, jolloin se roikotti sitä selkeästi ilmassa. Se liikkuu vapaammin, käyttää yleisestikin ottaen paremmin takajalkojaan, on leventänyt raajojensa asentoa sekä edestä että takaa ja aina toisinaan, jopa, kun se seisoo tasapainossa ja ilman merkittävämpää kropan jännittämistä tai toiminta-aikeita se selkeästi yrittää työntää vioittunutta varvastaan maata kohti. Tosin heti kun sen peruspuuhastelu ja töhötys jatkuu, varvas sojottaa kohti kello kolmeatoista ja tassu on kääntyneenä ulospäin. Osittain opittua mutta varmasti kipuihinkin perustuvaa.



Yhden lihasjumin kun terapeutti on saanut auki, niin seuraava löytyy. Jerellä on selkeästi koko vasen eturaaja kosketusarka. Terapeutti arveli, että tassun arpi on liimannut pintahermon myös samaan syssyyn itseensä kiinni ja vaikuttaa koko jalan herkkyyteen. Se on kerrassaan ujo piimä jos sen oikeaan etujalkaan yrittää koskea. Siltä manipuloitiin oikean takajalan reiden alakiinnityskohtaa, säkää ja rintalihasta. Sillä on rintalihaksen kehittyminen ollut vajaata, sen vasemman etujalan väärästä asennosta johtuen. Se ei ole pyöreä, kuten sen kuuluisi vaan ellipsin muotoinen. Lihas kuulemma kuitenkin palautuu jos jalka saadaan asettumaan oikealle paikalleen.



Koska käyntimme ja jumppamme eivät ole johtaneet parempaan edistymiseen, terapeutti suositteli hyvää ortopedia, joka tutkisi jalan ja sen vamman. Tarvitsemme konsultointiapua olisiko Jere hoidettavissa pelkällä haavan aukileikkauksella vai tarvitaanko siihen järeämpiä keinoja. Mainitsi esimerkkinä, että vinttikoirilla on kynsien kanssa jatkuvaa taistelua ja monelta on jouduttu jopa amputoimaan varpaita. Tämä hänen suosittelemansa ortopedi on tosin varsin taitava ja onnistunut leikkauksien jälkeen säilyttämään koirien normaalin jalkojen liikeradat, jopa näillä yliherkillä vinttikoirilla, ja ne ovat voineet jatkaa juoksijan uraansa eikä niistä ole jäänyt päkiätepsuttelijoita, jollainen Jere on juuri nyt.



Löysin ortopedin yhteystiedot netistä ja ajanvarauksesta ajan 12.4. klo 17.

Uusi kirjoitus siis viimeistään tuon jälkeen.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Humppa-Jumppa

Toinen käynti fysioterapeutilla on takana. Jos jotain pientä edistystä on havaittavissa, niin Jere pitää takakinttujaan enempi harallaan kuin aiemmin. Lantionpohjan lihakset ovat lähteneet siis kehittymään. Ei kun lisää ryömimistä. Työstimme myös lantion lihastasapainoa, jossa terapeutti saikin lihakset hyvin aukenemaan. Jere nimittäin makasi niin, että sen vasen puoli lantiosta oli muutaman sentin oikeaa matalemmalla !! Hurjalta se oikominen näyttää, mutta ilmeisesti ei ollut ylenpalttisen kivulias toimenpide, koska Jere röhnötti kaikilla neljälläkymmenelläviidellä kilollaan minua vasten totaalisen rennon rauhallisena. Sen ryömiminen näyttää hyvältä ja se tekee sitä oikein. Jumppaa voi tehostaa hangessa kahlauksella tai vedessä kahlauksella. Mitään suurta ja mullistavaa ei tällä kertaa tapahtunut kuin että, Jere ryhtyi jälleen heiluttamaan häntäänsä :-) Seuraava käynti kahden viikon päähän. Mikäli lantion alue oikenee tätä vauhtia, se oikaisee myös etukinttunsa ennen pitkää. Jihuu!!!

Hankikahlausta testattiin sitten heti viikonloppuna. Kun alkuintoilukettuloikkahöseltäminen rauhottui ja se malttoi ryhtyä keskittymään askeltamiseensa saimme todella hyvän hankilenkin tehtyä molempina päivinä. Käytiin ihailemassa muiden treenejä kauniina sunnuntaipäivänä ja maltan tuskin odottaa, että päästään taas itse purukentälle vihdottavaksi.

torstai 25. helmikuuta 2010

Ryömintävaihteella

Olen joskus itse saanut fysioterapeutilta kotona toteutettavia pilatesjumppaohjeita sisäfileitteni hoitoon, mutta nyt sitten jumpataan Jeren lantiopohjan lihaksia. Kyllä, juuri niitä samaisia meille naisille tärkeitä lihaksia.. Eikä se ole ollut edes vaikeaa. Kaikki tapahtuu kirjaimellisesti ryömimällä. Metrin pätkiä kolmella toistolla kolme kertaa päivässä. Jeren pitää suoritua ryömimisestä luistamattomalla alustalla pylly suorassa kyynärpäät maassa ja takajalkoja työstämällä.

Yllättävää kyllä sen kyynärpäitä ei tarvitse painaa mitenkään pakolla maahan vaan sen mielestä tämä uusi "leikki" on jopa ihan hauskaa ja omaksi tehtäväkseni jää lähinnä ohjata sen pyllyä pysymään suorassa. Hauskuuskertoimeen vaikuttaa tosin kirsun edessä houkuttimena toimiva frolic-nappula. Itseni tämä jumppa yllätti siinä miten raskasta se kuitenkin Jerelle on. Todellakin, suorituksen kokonaiskesto max 2 minuuttia ja kolme kappaletta metrin matkoja napa maata viistäen on isolle pojalle melkoinen ponnistus. Se nimittäin nukkuu tuon jälkeen sikeät nokoset ja on sen oloinen kuin olisi tehnyt pidemmänkin lenkin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin palaan viimeistään ensi viikolla.

P.S. Fyra ett !!! Ruotsi hävisi Slovakialle ja putosi Vancouverin lätkän jatkosta.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Kaikki voi olla niin pienestä kiinni...

Mitä saa kun yhdistetään iso koiran rohjake, rajallinen määrä älyä, vielä vähemmän järkeä ja suunnaton määrä elämän iloa? Noh, jos koira on saanut nimensä Jere Karalahden mukaan, niin tiedä sitten kumpi kärsii vääryyttä.

Päätin perustaa tämän blogin, jotta saan hieman perspektiiviä tähän kokonaisuuteen ja toivottavasti pääsen jälkikäteen huokaisemaan helpotuksesta kun kaikki päättyy hyvin.

Tarinan varhaisin juonen käänne sijoittuu vuoden 2007 loppukesään, jolloin Jere oli reilu puolen vuoden ikäinen jöllikkä. Oli lämmin kesäilta ja olin muistaakseni kastelemassa pihalla kukkasia. Hihkasin koirat luokseni ja Jere tuli yllättäen rynnien etunenässä. Se sanoi pari kertaa piip-piip ja nosteli vasenta etutassuaan. Sen käpälästä tuli norona verta. Sillä oli jo tuolloin varsin korkea kipukynnys eikä se juurikaan aristellut kun tutkin vuotokohtaa. Sillä oli keskellä käpälää anturoiden välissä selkeä pistohaava. Lieneekö löytäneen naulan, tölvässyt sen oksaan tai johonkin. No johonkin kuitenkin. Haava tarvitsi tikit ja naapurissa asusteleva eläinlääkäri tuli ystävällisesti neulan ja langan kanssa tilkitsemään toisen tassun. Haava hoitui helposti ja Jere oli yllättävän lungi potilas. Kun se sai parin viikon jälkeen tikit pois haverista jäi muistoksi suorana sojottava etuvarvas. Jänne oli ilmeisestikin saanut siipeensä.

Aikaa kului vuosi ja vähän toistakin ja tuli aika viedä Jere virallisiin lonkka- ja kyynärkuviin. Kuvauksen suoritti kankaanpääläinen luottolääkäri syksyllä 2009. Hän kiinnitti huomiota Jeren metkaan varpaaseen ja tokaisi lähes sivulauseessa, että tuon kokoisella järkäleellä kaikki pienetkin vaivat tulevat ennemmin tai myöhemmin näkymään.

Se sitten alkoi nyt 2010 alkuvuodesta. Jere liikkui aivan normaalisti enkä itse havainnut mitään erikoista sen liikkeissä. Ainoa poikkeavuus oli sen käyttäytyminen levon jälkeen. Se ei käytännössä astunut oikealla takajallalla ollenkaan vaan kevensi sitä jonkun aikaa, kunnes jälleen alkoi käyttää sitä mielestäni normaalisti. Päätin seurata tilannetta hetken, koska jalka ei selvästikään vaivannut sen tavanomaista liikkumista. Parin kolmen viikon seurannan jälkeen sen levon jälkeinen askelen kevennys mielestäni paheni ja mietin vaihtoehtoja. Jos tätä joku elukkalääkäri lukee, niin kaikella rakkaudella ammattikuntaa kohtaan... Totesin, että saan venytellä ja vanutella sen jalkaa joka suuntaan ja se ei aristele tai vaikuta kivuliaalta. Oma diagnoosi oli, että tuskimpa sillä luita on poikki. Sen normi liikunnassa ei ollut poikkeavuuksia. Se meni ja reuhasi edelleenkin kuin viitapiru konsanaan. Päätin sen olevan pehmytkudosvamma. Sitä ei olisi mieltä viedä elukkalääkärille oireilla: koira keventää voimakkaasti oikeaa takajalkaansa levon jälkeen. Siitä otettaisiin varmuuden vuoksi röntgenit, joista ei löytyisi todennäköisesti yhtään mitään erityistä, venyteltäisiin ja vanuteltaisiin eikä edelleenkään löydettäsii mitään. Saisin Jerelle tulehduskipulääkkeet matkaan ja kahden viikon remmilenkkiohjeen. Syy jäisi edelleen hämärän peittoon. Päätin viedä koiran ensin erinomaiseksi kehutulle eläinfysioterapeutille, kuunnella hänen arvionsa ja tehdä sen jälkeen lisäarviot. Sain ajan varattua ja se oli tänään.

Tämä puolitoista vuotta sitten vammautunut varvas on aiheuttanut väärän liikeradan ja väärä liikerata on aiheuttanut vinoumia koiran keskivartaloon siten, että se on kävellyt koko ajan takajalat "allaan", joka puolestaan on aiheuttanut todella kivuliaat lukkoutumat molemmille puolille sen lantiota sekä vasemmalle puolelle sen kaularankaa.

Jeren kipeitä ja lukkiutuneita lihaksia manipuloitiin ja hoidettiin ja sille laadittiin hoitosuunnitelma. Käytän Jereä tämän fysioterapeutin luona muutaman kerran, opetan sille yhden hyvin yksinkertaisen kotijumppaliikkeen ja seuraamme sen kehitystä. Manipuoloinnin lopputuloksena, sen vaurioituneen jänteen tulisi vapautua riittävässä määrin, jotta se kykenisi liikkumaan normaalisti ja saamme sen muistijäljen vääristä liikkeistä oikaistua. Mikäli tämä ei tuota toivottua lopputulosta, jalka operoidaan.

Tämä siis lähtötilanne tänään tiistaina 23. helmikuuta.