
Jere poseeraa syystöiden tohinassa kukkaispoikana komeamaksaruohopensaiden reunalla. Yllättävän vaikeaa on saada pidettyä innokas apupoika poissa kukkapenkistä, jonka suurinta hupia on ottaa henkilökunnan nakkelemia rikkaruohotuppoja kiinni. Ja aina välillä niitä ei malteta odottaa lentävän vaan losautetaan henkilökunnan kädestä...
Syksy meni varsin rivakasti ja tällä hetkellä 11.11.2011 olemme vahvasti laittamassa kauden laskusiivekkeitä alas ja aloittelemassa talven yli kestävää talvitaukoa. Tavoitteena talvitauolla on oppia joitain hassunhauskoja leikkejä ja liikkua runsaasti.
Terveyspuoli on pysynyt Jerellä hyvänä. Se saa jatkuvasti lisäravintona orgaanista MSM:ää sekä puhdasta glukosamiinia 1,25 tl/pv. Purutreenien aloituksen yhteydessä sillä oli hetken aikaa havaittavissa selän jäykkyyttä, mutta se meni ohi parin kerran jälkeen hieromalla itsse. Se ei ole ontunut laisinkaan, se ei himmaile tekemisiään ja liikkuu tarvittaessa melko rivakastikin. SE tosin vaatii hyvän motivaation, mutten usko tällä olevan polvien kanssa mitään tekemistä. Ei se laiskanpulskea ole, mutta selkeästi välttää turhan hien pintaan ottamista ellei se jollain tavoin edesauta sitä itseään.
Peltojäljellä saimme taidokkaasti solmuuntuneen tekemisen takaisin mallilleen ja ensi vuoden aiheena on, kaikesta huolimatta, myös muiden kuin heinäalustan hallitseminen jälkialustana. Myös joitain tarkennuksia tekniseen tekemiseen tulee tehdä ja huolehtia ennen kaikkea vietistä.
Tottelevaisuudessa se ei edelleenkään ole sähäkkä eikä sitä sellaiseksi saakaan. Se tosin on mielestäni heti alusta lähtien aktiivinen, se haluaa tehdä asiat oikein ja malttaa kuunnella. Ollaan jopa hypitty hyppyestettä sekä A-estettä. Vahva aatokseni on, että henkilökunta on itse suurin blokki hyppyesteen kanssa. Nimittäin hirvittää aivan kamalasti jo ajatuskin Jeren hyppäämisestä. Suunnitelmat on hyppynoutojen osalta plakkarissa ja nyt voi vain toteuttaa :-)
Puruissa tehtiin muutamia metsätreenejä ja siirryttiin kentälle. Jere pääsee melko nopeasti kohtuulliseen haukkurytmiin ja puree aina kun vain saa mahdollisuuden. Puru on sen ehdottomasti paras vahvuus. Se puree täydellä ja lujalla otteella ja tulee puruun erittäin hyvällä iskulla. Ennen leikkauksia se vielä oli riittävän innokas ja hyppäsi tarvittaessa puruun, mutta nyt se kyllä ensisijaisesti yrittää lähinnä varvistaa, mutta tässäkään tapauksessa kyseessä ei liene mitään polvien kanssa tekemistä vaan tässäkin tapauksessa siellä toisessa päässä. Se nimittäin kyllä hyppää, jos niikseen tulee.
Sitten itse asiaan. Syy miksi kirjoitin tämän kirjoituksen otsakkeeksi: "Meillä on siis TOIVOA..." liittyy eiliseen iltalenkkiimme. Lenkkimme varrella asuu tuttu perhe, joilla on 9kk ikäinen sileäkarvainen mäyräkoira, Rolle nimeltään. Rolle oli päässyt henkilökuntansa seuraksi konehalliin, josta se oli omatoimisesti luikahtanut muualle ja tuli iloisesti viipottaen meitä vastaan maantiellä !!! Tunnistin Rollen ja sanoin Jerelle, että tuo on vietävä kotiinsa ettei se jää auton alle. Jere ei tunnetusti ole toisten koirien ystävä tai edes hyväksy niitä, mutta Rolle vain tuli ja teki Erittäin Selkeät Alistumiseleet. Jere sanoi sille pari kertaa "PÖÖ!", mutta Rolle ei antanut periksi vaan tuli vain. Jere antoi sen nuuskia itseään ja seisoa jökötti kuin puujumala eikä enää tehnyt eikä sanonut mitään. Lähdettiin hissukseen kulkemaan kohti Rollen kotia ja Rolle oli aivan uunituoreen idolinsa pauloissa kun sen omistaja tuli etsimään konehallista omille teilleen livahtanutta nuorukaista. Sanoin Rollen ihmiselle, että pelottaa antaa Jeren "leikkiä" Rollen kanssa kun se saattaa mennä rikki jos Jere lotaisee sitä tassulla päähän. Tuohon Rollen isäntä sanoi, että anna mennä vaan, oppiihan olemaan. Jere oli niin Äijä, kun se sai olla The Orkesterinjohtaja.
Loppulenkki menikin aivan tuuletellessa, että ehkä me joskus vielä voidaan olla kuin normaalit eikä tarvitse kulkea silmät selässä ja pelätä toisten koirien puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti